tiistai 15. tammikuuta 2013

Itsearviointia



Tietoni blogeista rajoittui yksittäisten blogien selailuun, jota olen tehnyt etsiessäni vinkkejä ja ideoita sisustamiseen tai koulun oppitunneille. Blogin aloittaminen ja ylläpitäminen ei kuitenkaan ollut niin vaikeaa, mitä sen aluksi luulin olevan. Syynä tähän tosin saattaa olla se, että olen kerran aikaisemmin aloittanut blogin tekemisen, mutta sen päivittäminen loppui hyvin nopeasti. Myös kirjalliset ohjeet ja mahtava vertaistuki, jota Facebookissa on saanut, on varmasti auttanut.

Blogin tekemistä voisi varmasti käyttää hyväkseen alakoulun vanhempien oppilaiden kanssa. Esimerkiksi ryhmätöiden palautuksessa ja jakamisessa muille se olisi oiva työväline. Blogin käyttöä voisi käyttää myös kotitehtävien palautuksessa tai jonkin projektin raportoinnissa. Uskon, että osa oppilaista saattaisi osata käyttää blogia jopa paremmin kuin minä. Hyvillä tekstinkäsittelytaidoilla pääsee jo pitkälle.

Vaikeinta itse blogin tekemisessä oli sen rungon suunnitteleminen ja asioiden jäsentäminen. Useat asiat ovat hieman päällekkäisiä, joten ne tulivat helposti selitettyä monessa kohdassa. Välillä taas tuntui, ettei kaikkea tarvittavaa tietoa saanut mitenkään kirjoitettua oikeassa järjestyksessä ylös.

Käsityöprojektin työn valinta tuotti myös suuria vaikeuksia. Itse tekisin mielelläni vaikka mitä, mutta usein tuntuu, että puutteelliset taidot tulevat vastaan. Olen opettajaurani aikana opettanut käsitöitä n. 4kk, joten minulle ei ole kerääntynyt valmista ideapankkiakaan, josta työn olisi voinut valita. Vähäisen käsityön opettamisen vuoksi oli vaikeaa myös päätellä, miltä luokalta projektin työ onnistuisi. Apuna käytin koulumme opetussuunnitelmaa, jossa mm. taskun tekeminen ja kankaan värjäystä oli neljännellä luokalla.

Työn tekemisestä oppilaiden kanssa voisin nauttia erityisesti sen vuoksi, että sitä voi muunnella niin monella tavalla. Tosin blogia tehdessä tämä tuntui enemmänkin rasitteelta. Oli vaikea päättää, millaiselta valmis työ näyttäisi (olisiko kangas painettu, olisiko pussissa tasku, olisiko taskussa vetskari vai nappi yms.). Myös se, kuinka valmista käsityötä käytettäisiin, tuotti ongelmia. Olisiko oppilailla omassa pussissaan myöskin pelialustat vai löytyisikö ne vain opettajalta?

maanantai 14. tammikuuta 2013

Didaktista pohdintaa



Valitsin käsityöprojektin luokka-asteeksi neljännen luokan. Tämä suurimmaksi osaksi sen takia, etten kokenut omien taitojeni riittävän kovinkaan paljon pidemmälle. Projektin teknisen työn osio olisi helposti voinut toteuttaa myös 3. luokan oppilaiden kanssa.

Ennen työn tekemistä pidin teknisen työn osiota aivan liian yksinkertaisena ja helppona. Työssä tulee kuitenkin harjoitettua monia tärkeitä perustaitoja (mittaaminen, sahaaminen, hiominen ja maalaaminen), joten työ sopiikin hyvin syksyn ensimmäiseksi työksi. Tangram-palasten tekemisessä ehdottomana haasteena on saada palaset oikean kokoisiksi. Tämä on tärkeää, jotta kuviot joita palasilla tehdään, ovat oikeanlaisia. Pienten palasten työstäminen vaatii alakoululaiselta paljon, mutta esimerkiksi palasten pintakäsittely helpottuu, kun se tehdään vesiväripensselillä.

Tekstiilityön osio sisältää enemmän erilaisia oppisisältöjä, haasteita ja tavoitteita. Käsityöprojektin tekstiilityön osioon on myös helpompi lisätä oppilaan omaa suunnittelua. Taskun tekeminen voi osoittautua vaikeaksi oppilaille. Tämä vaatii paljon hahmottamiskyvyltä, koska taskua tehdään ajoittain ”ylösalaisin”.

Oman haasteensa työn tekemiseen saattaa tuoda ajankäyttö. Omassa tämän hetkisessä työpaikassani tekstiili- ja teknisen työn luokat ovat täysin eripuolella koulua. Jos käsityötunneilla on käytössä vain yksi opettaja, ei oppilailla saisi olla suuria eroavaisuuksia ajankäytössä. Oppilaiden työt tulisi valmistautua samoihin aikoihin, että siirtyminen teknisistä töistä tekstiilitöihin kävisi sujuvasti. Tietysti oppilaat voivat alkaa jo suunnitella pussin tekemistä muiden tehdessä vielä tangram-palasia loppuun.

Eriyttäminen on tärkeää erityisesti käsityön tunneilla. Eriyttämisellä luodaan sopivassa suhteessa oppilaalle haasteita ja onnistumisenelämyksiä. Teknisen työn osuus käsityöprojektissa on suhteellisen pieni. Tätäkin voidaan kuitenkin eriyttää

Mallityön tangram-palaset ovat suhteellisen pieniä. Niiden piirtäminen vanerille, sahaaminen, hiominen ja maalaaminen vaatii paljon hienomotoriikalta. Näiden työvaiheiden helpottamiseksi voi palaset tehdä suuremmassa koossa.

Jos työhön haluaa käyttää enemmän aikaa, on mahdollista, että oppilaat itse etsivät Internetistä tangram-palasten mallin ja palasten kokoon sopivat tangram-pelialustat.

Oppilas voi valita haluamansa kankaan pelipussin tekemiseen. Taitavan ryhmän kanssa työhön voi yhdistää myös kankaan painantaa tai värjäämistä. Tällöin oppilaan oma suunnittelu työn etenemisen myötä kasvaa.

Toisessa mallityössä kontaktimuoville on suunniteltu peilikuvana haluttu painettava kuva. Kohdat, joihin halutaan väriä, leikataan pois terävällä mattopuukolla. Kontaktimuovi kiinnitetään kankaan värjäykseen sopivalle kankaalle oikeaan kohtaa. Tämän jälkeen tuputetaan väriä kohtiin, joista kontaktimuovi on leikattu pois.





Jatka pussin tekemistä aiemmin annettujen ohjeiden mukaan kiinnittämällä etu- ja takakappaleiden oikeat puolet vastakkain. Muista värjäys- ja painantatekniikoista voit lukea täältä.

Pelipussin taskuun voi myöskin liittää napin reiän tekemisen tai vetoketjun ompelemisen. Jos taskun tekeminen tuntuu vaikealta, voi sen myöskin jättää tekemättä. Tällöin paloja voi säilyttää samassa paikkaa pelialustojen kanssa. Pelialustat voi jättää myös kokonaan tekemättä. Luokassa voi olla yhteisiä pelialustoja, joita oppilaat pelaavat omilla paloillaan.

Integrointia ei ole otettu huomioon tuntisuunnitelmia tehdessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö työtä voisi integroida muihinkin oppiaineisiin. Tangramin juuret ovat kotoisin Kiinasta. Käsityöprojektin kautta voi esimerkiksi ympäristötiedon/maantiedon tunneilla tutustua Kiinan valtioon. Historiaa oppilaat alkavan opiskelemaan vasta viidennellä luokalla, mutta siitä huolimatta oppilaat voivat tutustua esimerkiksi tangram-palasten historiaa. Jos opettaja päätyy siihen, että oppilaat tekevät itselleen tangram-pelialustoja, voi tämän tehdä kuvaamataidontunneilla. Tietotekniikkaan oppilaat tutustuvat etsiessään netistä pelialustoja.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Tuntisuunnitelmat



1. opetuskerta (2 x 45min)
Ensimmäinen opetuskerta aloitetaan tutustumalla tangram-palasiin ja niiden käyttötarkoitukseen. Motivointikeinoiksi opettaja on valmistanut valmiin työn. Näytillä on erilaisia tangram-kuvia. Oppilaat saavat hetken pienryhmissä kokeilla palasten käyttöä.
                                                          
Pohditaan opettajajohtoisesti, mikä työn käyttötarkoituksen onnistumisen kannalta on tärkeintä (oikean kokoisen ja muotoiset palaset) ja mistä työn tekeminen olisi hyvä aloittaa (palasista). Kuinka palaset voitaisiin tehdä? Tuodaan esille myös kestävän kehityksen ajatus materiaaleja valittaessa ja aloitetaan palasten tekeminen

2. opetuskerta (2 x 45min)
Tunnin alussa kerrataan, kuinka palaset valmistetaan. Opettajajohtoisesti käydään läpi erilaisia pintakäsittelymahdollisuuksia. Tunnin yhtenä tavoitteena on saada palaset valmiiksi. Tunnin lopusta jäävän ajan oppilaat voivat käyttää säilytyspussin suunnitteluun (mm. väritys ja koko).

3. opetuskerta (2 x 45min)
Oppilaat käyvät pienryhmissä läpi suunnitelmiaan säilytyspusseista. Oppilaita pyydetään pohtimaan myös, kuinka pussi valmistettaisiin (eri työvaiheiden järjestys ja tekniikka). Tämän jälkeen käydään oppilaiden ajatuksia läpi.

Piirretään säilytyspussin ja taskun kaavat kaavapaperille. Leikataan kaavat ja kaavojen avulla myöskin kankaat.

4. opetuskerta (2 x 45min)
Ommellaan siksak kankaiden reunaan. Aloitetaan taskun tekeminen.

5. opetuskerta (2 x 45min)
Tehdään tasku loppuun ja yhdistetään säilytyspussin etu- ja takakappaleet.

6. opetuskerta (2 x 45min)
Viimeistellään keskeneräiset työt ja täytetään itsearviointilomake. Lomaketta käytetään pohjana opettajan ja oppilaan välisessä arviointikeskustelussa. Koska oppilaiden työt valmistuvat eri aikoihin, voivat valmiit oppilaat ryhtyä pelaamaan tangram-palasillaan.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Työn ohjeet



Piirrä tangram-palat vanerille. Vanerin paksuudella ei ole väliä. Opetukseen voi ottaa yhdeksi tavoitteeksi ja näkökulmaksi myöskin kestävän kehityksen ja tehdä palat vaneriin, jota on jäänyt pieniä ylimääräisiä palasia muista töistä. Palasten piirtäminen ja sahaaminen oikean kokoisiksi on yksi työn tärkeimmistä vaiheista. Piirtäminen tapahtuu helpoiten käyttämällä kalkkeerauspaperia/kalkeeripaperia. Jos kyseistä paperia ei ole käytössä, voi palaset piirtää myös sabluunan avulla.



Sahaa palaset. Siisteintä jälkeä saat käyttämällä lehtisahaa. Sahattavan palasen voi kiinnittää tukeen/pöytään ruuvipuristimella. Tämä helpottaa työn tekemistä.



Hio palaset, harjaa ylimääräiset pölyt pois ja pintakäsittele suunnitelmasi mukaan esim. petsillä tai maalilla.



Tangram-palat ovat valmiita :)



Leikkaa tangram-pussiin tarvittavat etu- ja takakappaleet kankaasta ja valmista pussi alla olevien ohjeiden mukaan. Jos haluat tehdä pussiin sisätaskun, tee se takakappaleeseen ennen etu- ja takakappaleiden ompelemista yhteen. Ohjeet löytyvät alta.







     Ompele siksak-ommel kankaan sivuihin. Aseta oikeat puolet vastakkain ja ompele
pohja- ja sivusaumat. Muista jättää pussin toiseen sivusaumaan aukko pussin suun kiristysnauhaa varten.







     Taita pussin yläreuna kahdesti ja ompele kuja kiristysnauhaa varten.
Tarkista, että toiseen sivusaumaan jätetty aukko tulee kujan kohdalle.



-


Pujota kujaan kiristysnauha hakaneulan avulla.




      Aloita taskun valmistus leikkaamalla taskun kokoinen palanen kangasta ja ompelemalla siksak-ommel kankaan reunaan. Taita n. 2cm kankaan yläreunasta ja ompele kiinni sivusta. Tästä tulee taskun yläreuna. Käännä taiteosa niin, että sauma jää sisäpuolelle. Silitä taite ja ompele taitteen alareuna kiinni.




      Ompele taskun alareuna kiinni haluttuun kohtaan (tässä tapauksessa pussin nurjalle puolelle). Huom! Tasku on tässä vaiheessa ylösalaisin. Nosta taskun yläreuna ylös. Silitä. Ompele sivut kiinni. Tasku on valmis!






      Jottei palaset tippuisi taskusta pussin pohjalle, tee tehdyn taskun päälle toinen tasku ylösalaisin "kanneksi". Ompele myös sivusaumat tai kiinnitä "lippa" esim. napilla.















 Valmiin työn tulisi näyttää kutakuinkin tältä:





Pelialustoja on neljän eri tasoisia. Vaaleanpunainen on helpoin. Tämän jälkeen tulee keltainen, vihreä ja punainen. Pelialustojen kääntöpuolella löytyy oikeat vastaukset.






Ei muuta kuin kokeilemaan. Tsemppiä työn tekemiseen!